Autoilu laihduttaa

Kaikkea sitä ihminen tekeekin niinkuin lähtee ajamaan Helsingissä neljän ruuhkaan ajotaidoilla, joita ei oikeastaan ole.

Lapin hupakkona olin hieman ällistynyt. Meinasin lyödä aluksi jarrut suttiin joka risteyksesä, koska autot näyttivät suikoilevan kylkeen vähän väliä. Jotenkin ne vain ehtivät kiilata pieniinkin rakoihin. Lopulta ymmärsin itsekkin, että se oli melkoisen välttämätöntä, jos ei halunnut seisoa risteyksessä ruuhkan loppumiseen asti. Niinpä ajalin ramppia alas Malminkartanon suuntaan ja olin kuolla, kun huomasin jonon määrän. Olin jokseenkin helvetin neuvoton, mutta onneksi ystävällinen autoilija ohitti minut ja näyti mallia. Eihmiän se auttanut kun lyödä kaasu pohjaan ja kiilata. Silmät kiini, kädet täristen ja otsa hiessä löysin itseni lopulta siitä jonosta, jota juuri kaihoisasti katselin.

Niinpänii. Äkkiähän sitä oppii. Mutta voin sanoa, että tuo ei ollut pahin kokemukseni tässä lähiaikoina.

Nelostietä (Oulusta etelään päin) se vasta on mukava ajella. Joka mutkassa tulee joku kahtasataa sinun kaistalla vastaan. Paskahalvaukseenhan sitä meinaa kuolla koko ajan. No terveellistä sinänsä, että syke oli koko ajan niin korkealla, että ainakin rasva paloi. Extreme elämää...